Sakari oli ollut tietokonealalla kaksikymmentä vuotta ja väsyi jatkuvaan stressiin ja oravanpyörään.
Hän otti lopputilin ja osti säästöillään hylätyn kansakoulun pohjoisen perukoilta, kaukana sivistyksestä. Posti kävi, kun postia oli, ja kerran viikossa Sakari poikkesi lähimmässä kaupassa 25 kilometrin päässä.
Kun puoli vuotta oli kulunut lähes täydessä eristyksessä ulkomaailmasta, joku koputtiSakarin oveen. Hän meni avaamaan ja näki ovella parrakkaan miehen.
– Päiviä vaan, mies sanoi. – Mie olen Hiski, teijän lähin naapuri tuolta kairalta. Minulla on pikku juhulat lauantaina. Ajattelin, että jos teki tulisitta.
– Kiitos kutsusta, Sakari sanoi ilahtuneena. – Puolen vuoden yksinäisyyden jälkeen olenkin jo valmis tapaamaan muita ihmisiä.
Hiski teki jo lähtöä, mutta kääntyi vielä ovella sanomaan:
– Siellä sitten ryypäthän rajusti.
– Ei haittaa, Sakari vakuutti. – Kahdenkymmenen vuoden kokemuksella pystyn juomaan pöydän alle melkein kenet tahansa.
– Saattaa tulla tappeluki, Hiski varoitti.
– Enköhän ihmisten kanssa pärjää, kiitos vaan kutsusta, Sakari tuumi hymyillen.
Hiski kääntyi vielä kerran sanomaan:
– Nuissa juhlissa on tavannu olla aika villiä seksiäkin. Siellä panhan niin että pershet halkiaa.
– Ei mitään hätää, Sakari sanoi. – Olenkin ollut turhan pitkään yksinäni. Miten muuten juhliin oikein pukeudutaan?
– Ihan miten sie haluat, Hiski tokaisi. – Ei sielä ole muita ko met kaksi.